Millä hermoilla???

Täällähän mä hillun heti useemmin purkamassa päätäni kun olo huononee ;)

Heh, sain tänään aiheutettua järkytystä yhdessä tuttavassa kun näytin millaset jalat omistan tällä hetkellä. Ei tarvinnu ku yrittää mennä kyykkyyn niin johan tärisi holtittomasti koko kroppa. Musta on tullu varmaan ihan kieromieli mut mua oikeesti huvitti toi tilanne. Jep, tätä on borre. Welcome to my world. Yksi hiton pieni ötökkä ja ihan sekasin saa koko kropan. Eihän musta näe ulospäin välttämättä mitään, osaan näyttää siltä että oisin ihan normaali. Useinmiten.

Eli eipä hyvää kuulu siinä suhteessa. Lauantai oli vaikeampi päivä, kävely oli h-i-d-a-s-t-a töpöttämistä ja ei huvittanu liikkua juurikaan mihinkään. Puhekkin oli välillä hakusessa. No se päivä meni nukkuessa, istuessa tai löhöillessä. Sunnuntaina alko vähän helpottaa kaikin puolin ja mä innoissani lähdin vähän liikenteeseen. Eipä ois kannattanu, heti taas takapakkia. 

Mun piti käydä passikuvassa tänään. Juu, mä lähden Thaimaaseen, tosin vaan viikoks. Passi menee kohta vanhaksi ja pakko uusia kun sen pitää olla puoli vuotta voimassa kun Thaikuista lähtee pois. Sunnuntaina lähtö, minä ja lapset hiihtoloman viettoon. Mites se sanonta meneekään...jos alat muistuttaa passikuvaasi - olet loman tarpeessa. Toi lause mielessä mä katoin itteäni aamulla peilistä, pipo päässä. Herranjestas! Mitäköhän mä muistutan ja minkä tarpeessa mä oon sitte?  Naama on harmaankalpee ja silmät sihrullaan. Meikkiä epätoivosesti naamaan ja menoks, en varmaankaan halua nähdä sitä uutta passia ;)

Auton rattiin oli ihan turha lähtee, päässä heittää sen verran. En pystyny kyydissä istuessa kattomaan ulos. Tuntui et taju lähtee just ku pyörii niin päässä. Jalkoja kyttäillessä selvisin siitä matkasta. Jossain kohtaa puoliso kyllä jos sano että mennäänkö kuitenkin lääkäriin...en tainnu näyttää ihan terveeltä.

Pari tuntia meni sängyllä koomassa sen asioinnin jälkeen ja sitte taas vähän helpotti sen verran että halusin lähteä kattomaan lapsen harjotuksia. Istua jaksoin hyvin ja teki korvien väliin hyvää.

On se vaan nyt niin tuskallisen raivostuttavan vaikeeta yrittää huilata ja olla tekemättä mitään. Mä todella(potenssiin miljoona) toivon että toi viikon matka lämpimän auringon alle parantaa mun oloa ja jaksaisin jotenkin nyt tän loppulääkityksen.  Mä siis tein lopullisen päätöksen että kun tuo viruslääke loppuu niin loppuu kaikki muutkin. Piste. Ainakin kesäks. Mä en jaksa/pysty/kestä olla enää koko aikaa huonovointinen. Järki loppuu tähän touhuun. Pimpelipom!